Sivut

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

valkosipuli + valkosipuli

Vihdoinkin valkosipuli on valmis ja se saikin kaveriksi toisen samanlaisen :)




Seitsemän Veljestä langat on olleet kovassa kulutuksessa, tähän on käytetty siis valkoista ja vaaleanvihreää. Vihreän kanssa onkin ollut matkan varrella probleemia, kun se on ilmeisestikin kausituote ja totta kai haluan virkata vihreällä kauden ulkopuolella.. :D Nyt olen säästellyt tätä kerän loppua, jonka sain mummultani, kun ajatuduin paniikkiin, kun ei meinannut tulla töistä muuten valmista..



Eli Novitan Kesä 2012 -lehdestä olen näiden ohjeita bongaillut :)
 
- Emma

lauantai 9. kesäkuuta 2012

ostoksia!

Shoppingshoppingshopping :)

Kaikkea ihanaa skräppäysmateriaalia on taas tarrautunut matkaan - tällä kertaa Veljekset Keskiseltä! :) Valikoimahan ei nyt ole samanlainen kuin esimerkiksi Sinellissä, mutta yllätyksekseni Sinellin tuotteita on löytynyt todella paljon Tuurista! :) Ja tietysti vähän halvempaan hintaan, säästämäänhän sinne Tuuriin aina mennään ;)

Tällaisia ihanan kesäisiä kukkasia mahtui koppaan oikein kaksi paketillista (niiden ostamiseen tuli himo, kun ne oli noin ihanan värikkäitä :D) ja hintaa niillä taisi olla vaivaiset 1.95€/paketti!

Nallukka 3D-kuviopapereita, (vai miksi niitä ikinä sitten kutsutaankin) joita oli yhdessä paketissa neljä sivullista! Yhteensä siis kahdeksan kortin tarvikkeet :) 3,95€ maksoi, joten eipä tule kallista onnittelukorttia, kun yhden kortin hinnaksi lyhyellä matikallani jää 49 senttiä!

Lisäksi tällainen toinen 3D-pakkaussysteemi, jossa on siis tyttö tekemässä milloin mitäkin synttäriensä kunniaksi. On kaikkea speciaalia vaahtokylvystä pakettikasoihin :) Tämä siis 2.75€, jonka tarkkasilmäisimmät ehkä erottaa tuosta paketista :)
Tuotteiden hinnottelulla Tuurissa on varmaan psykologinen merkitys, kun kaikkien tuotteiden hinnat on aina merkitty tollasella värikkäällä lapulla, joten näyttää ihan siltä, kun kaikki olis tarjouksessa :D

Sellaista tänään :) Lisäksi kävin nyt ostamassa sen uuden kameran, josta eilen puhuin! :) Vähän on sen hienot toiminnot vielä harjoittelemista vailla, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa ala luonnistumaan.. :D

-Emma :)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

tilannetiedotusta :)

Heloou! :)

Postailussa on ollut neljän päivän hiljaiselo, koska olen tässä vähän sairastellut :/ Nyt kuitenkin menossa parempaan suuntaan, joten ehkäpä heti huomenna saatte nähtäväksenne valkosipulin, ei siis mitään naurista, josta kirjoitin aiemmin :D

Lisäksi huomenna olisi tarkoitus kipaista Kodin Ykköseen ostamaan kauan haaveilemani järkkäri! :) Tuntuu, että kaikilla 12-vuotiaillakin on järkkärit, mutta itse en ole aiemmin kokenut mitään tarvetta sellaiselle, pokkari on riittänyt hyvin :) Nyt kuitenkin olen saanut kipinän lainailtua aikani siskoni järkkäriä! Sen lisäksi, että blogiin tulee entistä laadukkaampia kuvia, on järkkäri kätevä myös syksyn tulevaa kuviksen diplomityökurssia ajatellen sekä tietenkin ihan yleisesti ihmisten, maisemien, lemmikkien ja tapahtumien ikuistamiseen :)

Tällaista olisi luvassa siis huomenna -Canon EOS 1100D 18-50mm IS:



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Maissi

Moikkamoi :)

Koeviikko selvitetty kunnialla loppuun, todistus saatu, kaverin yllätyssynttärit juhlittu, YleX-Popissa pyörähdetty ja kesäloma aloitettu! Kesän ensimmäinen amigurumi on auringonkeltainen, iloinen maissi! Uusimmassa Novita -lehdessä on ohjeita vihannesamigurumien tekemiseen, joista sitten päätin alkaa virkata äitille vihanneskoria :)

Jotenkin oletin, että maissin röpyliäinen pinta olisi hankala tehdä, mutta kun olin lukenut ohjeen noin viiteentoista kertaan, huomasin, ettei se niin vaikeeta ollutkaan.. :D



Vaikeimpana pidän kyllä silmien ja suun ompelua, koska pelkään aina vähän liikaa, että ne menee pieleen :D Toistaiseksi olen ollut vähintään riittävän tyytyväinen ilmeisiin :) 


Seuraavaksi vuorossa onkin sitten nauris! :)

- Emma :)




lauantai 26. toukokuuta 2012

Arkistojen kätköistä

Moikka! :)

Selailin koneellani olevia kuvia ja sieltä löysin tämän ennustusmuistilapun! Minulla, siskollani ja kahdella meidän kaverilla on ollut tapana kokoontuessamme vähän ennustella korteista ja viime Halloweeninä ennustukseni osuivat aika nappiin! Siitä sitten sain inspiraation koota kaikki ennustusten pääpointit tuollaiseksi haitarivihkoseksi, jotta ystäväni varmasti muistaa ne, että pääsen sanomaan "niin, mitäs mä ennustinkaan"! :D


Olen pahoillani sensuroinneista, mutta jotkin kohdat oli tunnistamisen kannalta vain parempi sutata :)

-Emma

perjantai 25. toukokuuta 2012

Maskotit maistuvan suklaan kera :)

Heippa! :)
Amigurumeista syntyi kahdelle kaverilleni pienet synttärilahjat suklaalevyjen kera :) Korvaamaton apu amigurumien tekemisessä on ollut itselleni Mia Bengtssonin Amigurumi - Virkkaa omat maskottisi -kirja, jota olen aina saanut lainailla siskoltani :) Lisäksi äitini löysi Novitan lehdestä jokin aika sitten malleja hedelmien virkkaukseen, joten ehkäpä kokeilen niitä mitä pikimmiten! Kuulostaa ainakin hauskalta :)


Virkkasin siis maskotit kahdelle kaverilleni heidän lempiväriensä mukaan, istutin ne suklaalevyn päälle ja kietaisin sellofaaniin! Sellofaanilla saa aika näyttäviä paketteja kun vain osaa asetella :) Tässä haasteeksi osoittautui maskottien pystyssä pysyminen, koska saatoin laittaa niihin hieman liikaa pumpulia, joten varokaa täyttämästä maskotteja liian pulleroiksi :D

 Pinkki Armille..
  ..ja sininen Monalle! :)

ps. Monalle oli tarkoitus ostaa tuohon sininen suklaalevy, mutta tietenkään Vapaa Valinta ei halunnut minulle sellaista iloa tuotetarjonnallaan suoda :)

Kuinkas moni teistä on kokeillut amigurumin tekemistä? :) Ja onko jollakulla taskussa joku hyvä ohje, jonka haluaisi kanssani jakaa? :)

- Emma

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kesäkesäkesä

 AurinkoaAurinkoaAurinkoaAurinkoaAurinkoa!

 En oo koko päivänä nähnyt lämpömittarin  kohoavan +17 astetta korkeemmalle ja silti  oon loikoillut auringossa parvekkeella  vapaapäivän kunniaksi ja on ollut paahtavan  (lue ihanan) lämmin!

 Odottelen jo innolla koeviikon loppua,   jotta voisi taas levittää huoneen täyteen    skräppäyskamaa ja alkaa askartelemaan! :)



Tähän ajattelin jakaa mun valokuvatyöni, jonka kuviksessa joskus aikoinaan tein. Kunnioituksena Topille, jonka kuolemasta tuli muutama päivä sitten vuosi. I miss u much<3 Aiheena on siis rauha ja suru.




Love him forever<3
-Emma

maanantai 21. toukokuuta 2012

Herkullinen porkkanakakku kera koristeiden

Ihana aurinkoinen sää toi mieleen tämän porkkanakakun!

Elikkäs viime Halloweeninä tehtiin siskoni Ellin kanssa tällainen kakku meille ja meidän kahdelle kaverille! Kakkupohja on tavallinen porkkanakakku (ohje tuolla myöhemmin), jonka päällä on siihen kuuluvaa kuorrutetta ja sitten tuo Ellin taiteilema kurpitsa päällä, joka on mangon ja suklaan sinfonia.

Porkkanakakku        uunissa:   175°C     50min
Pohja:
4          kananmunaa
2dl       ruokaöljyä
300g     porkkana raastetta
4dl       vehnäjauhoja
4dl       sokeria
1tl        soodaa
1tl        kanelia
¾ tl      suolaa
1tl        leivinjauhetta
Täyte:
100g tuorrejuustoa
2dl tomusokeria
1tl vaniliinisokeria   

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Ota noin 300g porkkanoita ja raasta ne. Riko kananmunat, kaada öljy ja porkkanaraaste kulhoon. Sekoita.

2. Laita sekaan vehnäjauho, sokeri ja sooda. Lisää kaneli, suola ja leivinjauhe. Sekoita.

3. Ota kakkuvuoka ja voitele se. Laita myös korppujauhoja vuokaan. Kaada taikina vuokaan ja laita uuniin. Anna sen olla siellä noin 50 min.
                      

KUORRUTE

1. Ota kulho johon laitat tuorejuuston, tomusokerin ja vanilliinisokerin.
 
5. Ota kakku pois uunista ja anna sen jäähtyä. Kaada päälle kuorrute ja päälle voi ripotella nomparellejä tai muuta sellaista.

Ja tästä tulee todella herkullista, suosittelen kokeilemaan! Sopii hyvin tähän kevääseen ja alku kesäänkin raikkaiden väriensä ja makunsa puolesta. Keskellehän voit tehdä kurpitsan sijaan vaikkapa auringon tai auringonkukkasen! :)

Iloisia herkutteluhetkiä! 

-Emma

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Merellinen laatikko äitienpäiväksi :)

Heippa! 

Äitienpäivänä halusin antaa äidilleni lahjaksi lahjakortin sellaiseen kalahoitolaan (tiedätte varmaan niitä altaita, joihin laitetaan jalat ja sitten kalat näykkii jalkapohjista kuollutta ihoa pois; http://www.ideapark.fi/liikkeet/?liike=581), mutta halusin antaa jotain muutakin. Onhan äiti mun äiti 365 (joskus jopa 366) päivää vuodessa!


 Sen jonkun muun päätin toteuttaa askartelemalla; Ostin Sinellistä ruskean laatikon, jota aloin päällystämään meri-aiheiseksi. Käytin joskus MiniManista ostamiani kiviä sekä Tiimarin alesta bongattuja merellisiä koristeita netistä printattujen papereiden kanssa :)





Sisälle laatikkoon laitoin reilut 30 kuvaa, missä minä, siskoni tai isäni (tai me kaikki yhdessä) olemme tekemässä vuosien varrella milloin mitäkin. Lahjakortti-kirjekuoren piilotin sitten kuvien alle :)

Tästä sivukuvasta voi nähdä tuon ihanan hiekkakuvion sekä sillä olevat simpukat ja kivet :)
Mielestäni laatikosta tuli oikein nätti ja äitikin tykkäsi siitä :) Tosin, kivien liimaamiseen kannattaa käyttää todella vahvaa liimaa, sillä kun oikean alakulman kivi sai kosketusta paperikassiin, se putosi. Täytynee liimata pikimmiten takaisin!

-Emma

maanantai 9. tammikuuta 2012

Vielä pari :)

 Pääsiäisenä oltiin Kalajärven leirintäalueella Peräseinäjoella ja siellä oli Kalajärvi kuivanut.. Päätettiin siskon kanssa tehdä eväsretki keskelle järveä, koska sinne pääsi jäitä ja kivikoita pitkin. Pakattiin eväät matkaan ja suunnattiin kohti järveä ja sittent uli vietettyä ihana iltapäivä ja kuviakin tuli napattua :)

 Vuoden takaiset synttärijuhlat; Karo ja Mona 17 vuotta! Otin tuolloin synttäreillä servetin talteen, ajattelin, et käytän sitä pohjana, mutta koska keräilen servettejä, niin en halunnut "tuhlata" ainokaista :D Päädyin sitten tuollaiseen kimallekuvioiseen paperiin. Tämä asetti hieman rajoitteita; skräppäys piti tehdä viimeiselle sivulle, koska muuten glitteri olisi sotkenut seuraavan kuvan :/


Tällaisia tälläkertaa :)
Ihanaa alkavaa viikkoa,
Emma :)

Ja muutama lisää!

 Tämä sivu on pikkujouluista :) Vietin pikkujouluja siskoni ja ihanan ystäväni kanssa ystäväni mökillä marraskuun loppupuolella :) Ilta oli todella hauska, kuunneltiin musiikkia, käytiin lenkillä, rakennettiin joulukuusi -joulukalenteria ystäväni kummitytölle, syötiin, saunottiin ja vaikka mitä :)

Ihan Tiimarista löysin tuon ihanan taustapaperin ja mielestäni se oli kivan jouluinen, joten laitoin sen tähän. Myös tonttu-ukkeli alakulmassa on Tiimarin alennusmyynneistä :) Tarrat sen sijaan Sinellistä :)


Vappu! Vappua vietin siskoni, ystäväni Kaisan ja Jennin kanssa :) Meillä oli todella hauskaa nelisin, syötiin, laulettiin, puhalleltiin saippuakuplia, pelattiin Aliasta, ulkoiltiin.. :)

Löysin kuultopaperia ja ajattelin, että siitä leikkaamalla saisi oivia saippuakuplia! Lisäsin Stabiloilla vielä vähän heijastuksia saippuakupliin ja Voila! :) Lisäksi käteni näytti aika kummalliselta kuvassa, joten käytin tarroja, jotka esittävät ilmapallojen nauruja, ja kiinnitin ne ikään kuin käteeni :D

Hiljaiselon jälkeen..

Joulut on nyt juhlittu, uudet vuodet toivoteltu ja koulunpenkille jälleen palattu! Loma oli rentouttava ja ihana siinäkin mielessä, että levitin skräppäyslaatikoideni sisällön lattialle ja pöydälle, enkä siivonnut niitä siitä viikkoon pois; tuloksena monta uutta sivua! :) Julkaisen parissa osassa, koska tietokoneeni ei taida pitää liian pitkistä postauksista..

Toivottavasti teillä oli mahtava joulu ja uusi vuosi :)

<3:llä Emma

Ja tässä tulee ensimmäinen:
Juu, elikkäs uusi vuosi, uudet kujeet! Kulutin jämäpaloja, joita oli jäänyt softis-paperista, raketteihin. Taustaa en laittanut ollenkaan, koska kokeilen aina ensin, millaiseen järjestykseen laittaisin kuvat ja sitten vasta mietin taustaa. Nyt kun olin sommitellut kuvat, tajusin, etten halua niille mitään paperia taustalle, joten tein suoraa mustille sivuille :)

Vähän jäi harmittamaan, kun sain siskoltani jouluna sellaisen ihanan lumihiutaleen, joka oli sen lahjapaketin päällä ja se katosi jonnekin. Se oli vähän niinkuin huovutettu ja tosi kaunis, joten oisin halunnut laittaa sen tähän työhön, koska heti rakettien ampumisen jälkeen alkoi sataa lunta! :) Nyt tässä on tollainen normaali valkoinen lumihiutale, mutta kiinnitin sen vaan teipillä, jotta saan sen irti, kun löydän sen oikean hiutaleen :)